Kirjan verkkomateriaalit

Ajatusten odottelu


Tämän harjoitteen avulla voit harjoittaa kykyäsi pysähtyä ajatustesi äärelle ja päättää, miten niihin suhtaudut.

Tavoitteet

  • Tavoitteena on oppia havainnoimaan ja tunnistamaan omia ajatuksia ja etenkin niistä syntyviä tulkintoja, jotka saattavat saada meidät toimimaan toisin kuin haluaisimme.
  • Tavoitteena on myös harjoittaa tietoista läsnäoloa.

Yksi suurimpia tiedonkäsittelymme oivalluksia suoriutumisemme kannalta on se, että ajatuksemme ovat vain ajatuksia.

Mitä ikinä ajattelemmekaan, sen ei usein tarvitse toteutua sellaisenaan, paitsi jos alamme toimia ajatuksen mukaisesti tai jätämme hankalan tulkintamme täysin korjaamatta. (”Minun tekisi mieli lyödä, kun olen niin vihainen” tai ”Tulen kuolemaan tuonne verikokeeseen.”)

Toisaalta jos haluamme, että ajatus pitää paikkansa, voimme vahvistaa sitä toimimalla sen mukaisesti (”Olen taitava laittamaan ruokaa” –> Kutsun ystäviä kylään ja kokkaan heille.)

Viisas ajattelu ja oman ajattelun säätely vaativat sen, että osaa pysähtyä tarkastelemaan omia ajatuksiaan.

Tavoitteena on oppa muistamaan, että ajatukset todella ovat vain aivotoimintaa, joille itse luomme merkityksiä, ja jotka eivät ole objektiivisia vaan subjektiivisia tulkintojamme.

Suoritusohjeet

  • Pysähdy hetkeksi harjoittelemaan.
  • Tyhjennä mielesi kaikesta muusta – älä ajattele mitään erityistä äläkä kiinnitä huomiotasi mihinkään.
  • Odota, että mieleesi nousee jokin – mikä tahansa – ajatus.
  • Kun huomaat ajatuksen, tunnista uteliaana, mikä ajatus se on. Mutta kun olet tunnistanut ajatuksen, älä ajattele sitä enempää, vaan päästä siitä irti ja anna sen kadota.
  • Jää uudelleen mieli tyhjänä odottamaan seuraavaa ajatusta.
  • Kun seuraava ajatus tulee, toimi samoin kuin äsken.
  • Odottele yhteensä viisi ajatusta toimien joka kerta samalla tavalla.
  • Jatka sitten päivääsi. Aina välillä tarkastele, mitä saat tästä harjoitteesta. Mitä oivallat ja mitä huomaat?