Kirjan verkkomateriaalit

Motivaation itsearviointi ja kehittymisen seuranta

Tämä harjoite on kirjan sisältämän psykologisten ominaisuuksien ja taitojen itsearvioinnin osa 6: Motivaatio

Tavoitteet

  • Tavoitteena on arvioida omaa motivaatiota ja motivoitumiseen liittyviä taitoja.
  • Tavoitteena on myös tarkastella, minkälaiset tekijät voivat vaikuttaa motivaatioon ja motivoitumiseen.

Itsearviointien avulla voi arvioida omaa tieto- ja taitotasoaan liittyen kirjassa esiteltyihin teemoihin.

Kirja tarjoaa harjoitteita, joiden avulla voi edetä tiedoissa, ominaisuuksissa ja taidoissa, joita haluaa itsessään ja tilanteessaan harjoittaa tai ohjata toisille.

Tekemällä itsearvioinnin uudelleen aina jonkin aikaa harjoiteltuaan voi seurata omaa edistymistä.

Suoritusohjeet

  • Avaa alta harjoituslomake.
  • Täytä lomake koneella ja tallenna ja tulosta se. Voit toki myös tulostaa ja täyttää sen käsin.
  • Tulosta halutessasi lomakkeita asiakkaillesi tai ohjattavillesi.
  • Voit laskea, kuinka paljon yhteensä sait ”pisteitä”. Mutta olennaisempaa on jokainen vastauksesi sellaisenaan.
  • Säilytä lomake, harjoita motivaatiotasi esimerkiksi kirjan ohjeiden mukaisesti, ja täytä lomake uudelleen esimerkiksi muutaman kuukauden kuluttua. Vertaile kokemuksiasi, ja seuraa miten edistyt.
  • Erittäin tärkeää on ymmärtää, että kunkin henkilön vastauksia voi verrata ainoastaan hänen omiin aiempiin vastauksiin. Vastauksia ei voi verrata toisten henkilöiden vastauksiin tämänkaltaisissa kyselyissä.